Friday, July 9, 2010

Ui ui

Koirat kysyy, et siis mikä loma häh. Ne on raahattu kolmena aamuna tällä viikolla pelkän piimätilkan voimin hallille harjoittelemaan ennen aamupalaa. Ja kaiken huipuks pelkkää tokoa. Ollaan pidetty harjoitukset lyhyinä ja kivoina. Jami on pähkäilly enemmän ylemmän luokan juttuja ja sit ollaan välillä kasvatettu itsevarmuutta joillan helpommilla suorituksilla.

Jamin ohjelmaan on kuulunut ohjattunouto. Sitä sekottaa kauheesti ku kapuloita on liikaa. Toistaseks ollaan menty tosi ohjattuna ja äänellä kannustaen. Ruutu on viel aika suuri mysteeri, mut joskus toimii vahingossa. Kaukoja ollaan tehty sillei Jami jää tokohypyn taakse, siel jos etenee ni maassa ei sit enää nää käsimerkkejä, sit täytyy vaa kuunnella =)
Jami teki hurjan hyvän agitreenin keskiviikkona. Ekalla yrityksellä puhdas rata.

Jekku on alottanu aina seuraamisella ja sivulletuloilla. Seuraamisessa ollaan otettu jo käännöksiäkin ja tänään kokeiltiin vähän juoksua, aika hurjaa. Istumisia Jekku tekee sillei, et mä peruutan edellä. Myös paikalleen jäämisiä ja luoksetuloja ollaan otettu. Noutokapulaa nostellaan (eli viskotaan) ja ruutuun lähetyksiä lelulle ollaan myös otettu. Sokerina pohjalla, kolmen lyhyen treenin jälkeen estehyppy on aika hieno!

Päivämökkeilemässäki ehittiin käymään. Jekku kikkaili jo sen näkösenä rannalla, et nyt se on mentävä uimaan jos meinaa mennä. Rantapenkalta on onneks vähän hankala tottumattoman mennä veteen, mut sit tuli sorsa poikueineen, eikä siin voinnu enää pidätellä. Jekku rantaveteen ja hetken seiso ja katto et jaa, ja lähti uimaan linnun perään. Huutoihin ei tietenkä voi reagoida ja yks vaan ui keskemmälle. Meikä steppas jo laiturilla ilman housuja et nyt uin perään ja venettäki siel jo melkein työnnettiin vesille. Kunnes jegu käänty takasin päin ja ui mun luokse laiturille. Arvatenkin nyt ne linnut kiusaa sit kovasti ja laiturilla pitää käydä vahtimassa heti ku silmä välttää.

Jami oli tämmösestä menosta ihan järkyttyny ja Jamin piti istuu sylissä ja tasaantua. Sen maailmaan ei mahu tollanen vapaaehtosesti veteen meneminen. Jamppe pääsee kisaamaan sunnuntaina pari rataa. Tiedossa taas aktiivista koiran jäähdytystä säätietojen perusteella.

3 comments:

Anonymous said...

:) Jekku Jägermeister, sorsatemppu toimii aina. Pystyin näkemään tilanteen tänne asti!!

Me myös on plutattu pari päivää mökillä, sielläkin sorsapoikue sai äkkilähdöt meitin rannasta. Ansa kirkui laiturilla tahtia ja "mutsi" ui minkä tassuistaan pääsi. Parhaansa teki, mutta saavuttanut ei.

Ronjan lummetemppu sen sijaan sai mut roiskaseen järveen, siitä lisää meidän blogissa :)


Huh, mikä kesä!

Anonymous said...

Leena ja Maija hihittelee tarinoita illan laskeutuessa hikiseen Helsinkiin.

Paula said...

Joo sinnikäs jägermeisteri kruunas ittensä sorsauimamaisteriks. Eipä tossa ny muuten aihetta yleishälytykseen, mutku meni ekaa kertaa ni ei sillei voi luottaa et mitä se keksii x)

Melkosta menoo kyl ku yks painelee pitkin maita ja mantuja ja hokee varmaan mielessään, et olen pieni jekku ja me jekut tehhään aina vähä jekkuu. Jamin kaa koitetaan pikkasen sitä toppuutelle aina =)