Monday, November 3, 2008

Tääl ollaan..

.. vaik mitään ei kuulukaan. Josta voi päätellä, että kiireeks menee taas. Jamia siirrellään aikataulujen mukaan paikasta toiseen. Jami oli kolme päivää kakkoskodissa ja mulle tuli kyllä hirmuisen ikävä. Mutta ei voi muutakaan, kun on viikonloppuisin koulua.

Lauantaina alkoi Afteri-kurssi, eli animointia, eli hommia tiedossa ja paljon ennen joulua. Tänään alkoi Maya-kurssi, 3-d:tä siis. Ihan alkeista lähdetään, mutta tavoitteena minuutin animaatio, eli takuulla teettää tuskaa ja duunia. Ja onhan tuossa tuo palkkatyökin koko ajan iltaisin ohjelmassa.

Viikko sitten keskiviikkona agitreenattiin normaaliin tapaan. Suht pieniä pätkiä, mutta aina niissä jotain jekkua on. Jossain vaiheessa ku ehtis, ni pitäs mennä kyllä työstään noita sylikäännöksiä, kun ne on kyllä ihan luokatonta kamaa meillä.

Hirvisaalistakin saatiin loppuviikosta. Sitä silppuillessa meni yksi ilta. Jami rouskutteli vähän lihaisia luita, mutta maha ei oikein tykännyt niistä. En taida uskaltaa niitä enää antaa.

No comments: