Tuesday, March 23, 2010

Luolaleirillä

Viikonloppuna oltiin Ristiinan maisemissa Jamin kasvattajan Lenan järkkäämällä luolaleirillä. Rankka, mutta todella valaiseva viikonloppu kaiken kaikkiaan. Paljon jäi ajateltavaa ja ihmeteltävää.

Jami syttyi ketulle ekaa kertaa ja pääsi jopa vähän etenemään putkessa. Oli tosi hienoa nähdä, että Jamillakin on "se" =) Vaikkakin Jamin tapauksessa sillä on niin paljon ohjaajariippuvaisuutta (agi ja toko), että se ei uskalla vapautua ja antaa vietin viedä. Saatiin ohjeeksi, että Jamille on annettava tilaa ja mahdollisuus omiin ratkaisuihin.

Jekku taas oli ekakertalaiseksi hieman pettymys. Tiesin, että sille on kokonaisuudessaan tiukka tilanne, mutta en arvannut että se menee ihan toimintakyvyttömäksi. Molemmat koirat saivat kyllä aivan upeaa koulutusta ja ohjausta. Molemmille annettiin aikaa tottua tilanteeseen ja haettiin rentoutta ja hyvää mieltä.

Jekkiksen tapauksessa rentous löytyi, kun pääsi räkyttämään kettua Jamin antaessa vieressä taustatukea. Jekkulle haetaan nyt kovasti lisää varmuutta ja rentoutta tässä kevään aikana ja rakennetaan meidän suhdetta. Se on meidän ykkösjuttu nyt.

Jami putkilla:



Jekku tutkii tilannetta, ennen kuin päätti, ettei aio kyllä tehdä mitään:


Kuvista iso kiitos Tuulalle ja Ollille!

3 comments:

Terhi said...

Voi, mun käy niin sääliksi tota kettua..:(

Lena said...

Ketuilla oli erittäin turvalliset olot. Se on hienoa se, kun on kouluttajalla omat ketut, ne eivät todellakaan joudu koviin tilanteisiin.
Ja Jamilla sujui. lopulta myös Jekulla!

Paula said...

Juu ei paljon tartte ketun meidän pojista ahistua =)