Pienen koiran elämässä koittaa jossain vaiheessa se hetki, kun pitää jäädä yksin. Jekkulainen on siitä onnellisessa tilanteessa, että sillä on Jami, joka näyttää mallia. Ihan keskenään noita hulivilejä ei kyllä arvaa jättää, joten koiraportti on välissä.
Porttia jouduttiin kyllä tuunaamaan vähän meidän tarpeeseen. Portin piti olla tarpeeksi korkea, ettei Jami yritä yli. Mutta nämä korkeat portit ovat aika harvapuolaisia... menee vähintäänkin pienen koiran pää läpi, ellei koko koira. Siispä lisää putkea ja migiä. Turvallisuusvastaava H.Pitkänen hoiti homman =D
Läksiäisiksi jätin molemmille nameja erinäisten askartelujen sisälle. Sanomattakin selvää, että meikäläiselle teki hiukka tiukkaa jättää rekut, mutta onneksi ne hoitivat homman kotiin. Ja jotta homma ei jäisi arvailujen varaan, tilanne tutkittiin kolmen tunnin päästä turvallisuusvastaavan toimesta. Auto jätettiin tienvarteen ja hiivittiin ikkunan taakse tarkistamaan tilanne. Jekku oli omassa häkissä ja Jami arvatenkin omassa kopassa portin toisella puolella.
Perjantaina illalla jakauduttiin ryhmiin vähän niinku BB:ssä (jota en erityisesti seuraa, heh). Jami voitti metsälenkin äiteen kanssa ja Jekku lähti meitsin kanssa tutustumaan taas kaupunkielämään ja katsomaan leffaa.
Hurja pentu, siitä ei pääse mihinkään. Jekku on käynyt pienellä metsäkävelyllä Jamin kanssa ja paineli menemään kuin parempikin hyppyrotta. Myös namikäyttäytymistä on testattu ja hyvältä näyttää. Käy oikein lämpöisenä namiin ja muutamat istumiset tehtiin jo. Leluihinhan tuo käy ihan murinakuumana. Ja meni se putkeenkin pihalla, Jamin perässä.
Kaupungissa käytetään aika usein pantaa ja hihnaa, koska Jekku on sen verran itsenäinen, että saattaa ihan ajatuksissaan ajautua jonkun tuulessa lentävän lehden perään. Hihnakäytöksestä voin antaa kyllä täyden kympin. Jekku rakastaa puruluita, huonekalut ja muu sälä ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa.
Jamin kanssa ne ovat sopineet, että ruoat laitetaan puoliksi, jos mahdollista. Tässä eräs aamu jouduin näitten jekutuksen kohteeksi. Jami söi oven toisella puolella omaa ruokaa ja Jekku-kettu mun kanssa toisella puolella omaansa. Molempia ilmeisesti vaivasi toistensa annokset, koska Jekku ei malttanut syödä ja Jami sai oven auki ja tuli auttamaan Jekkua nappuloitten kanssa. Siitä ne siirtyivät sitten Jamin kupille jakamaan Jamin jättämän annoksen. On se Jami aika uskomaton, menee ja jakaa annoksensa pikkumarsun kanssa!!
No comments:
Post a Comment