Friday, October 10, 2008

Tapahtuu

On taas tapahtunut niin paljon, ettei meinaa perässä pysyä. Ensinnäkin Jamilla meni poikuus. Morsiona toimi Tullymurrayn Trenna Brew. Jami ensikertalaisena oli vähän pihalla ja meinasi mennä vähän varisten ja pusikoitten katseluksi koko homma, mutta suoriutui sitten varsin hyvin kun hiffasi mistä on kysymys. Astutettiin kaksi kertaa. Kotona Jami on ollut tosi rauhallinen, suorastaan väsynyt. Taitaa olla sen verran ajettelmista pienellä borderillakin. Mahdolliset pennut syntyvän Pian kennelnimeen Hideho's.

29.9. Jami palkittiin syyskokouksessa JANKKin agilityranking kilpailevien medien 2008 -voittajaksi. Jee! Osa meidän kevään tuloksista oli kyllä vielä mölliluokasta.

Alastulokontaktit ovat taas harjoituksen alla. Tällä kertaa testaillaan Italian maajoukkueen oppeja. Elikkäs koira kuumennetaan lelulla, viedään alastulolle (2on2off) ja vapautetaan leluun. Vaatii ihan törkeesti toistoja, mutta on kyllä ekan treenikerran jälkeen semmonen tunne, että tästä vois tullakin jotain. Jamillahan on vähän sellainen tapa, että hidastelee turhan aikaisin ennen kontaktia. Varsinaisia ylihyppyjä se ei yleensä tee.

Tokoilemassa käytiin myös. On se kyllä hyvä, että on kalenteriin merkitty treenivuoro. Mä oon kyllä semmonen lahna, että vähiin jäisi treenailut muuten. Otettiin seuraamisen käännöksiä, patukkaan palkkaamalla ja tarkoituksena tiivistää menoa. Kaukokäskyissä maahan-seiso-versio. Takana oli kuppi johon palkkasin edestä kädestä palkkaamisen jälkeen. Varsinainen takapalkka ei tuu kyseeseen, kun jos takana on namia niin ajatukset on liikaa sielllä. Oikeesti tässä olis varmaan paras päästä palkkaamaan taakse heitetyllä lelulla, eli täytys kokeilla ihan kaksisteen. Paikkamakuussa kävin nopeesti piilossa ja sitten esillä. Oli tosi levoton, mutta pysyi kuitenkin.

Viikko vielä ja sitten kahden viikon loma. Tällä hetkellä tuntuu, että tulee tarpeeseen. Saa rauhassa tehdä töitä ja harrastaa. Ja on siinä vähän kisaakin heti loman alkuun jännitettävänä. Nyt täytyy mennä vahtimaan pienokainen-Pasilan nimenantojuhlan kakkua, ettei pala uunissa.

5 comments:

Anonymous said...

Onnittelut Jamille poikuuden menetyksestä! Meilläkin Torosta on sitten kovaa vauhtia tulossa isä: ultrassa näkyi Stella-emon vatsassa 7 tai 8 pentua!! Pentusten laskettu aika asettuu tuonne viikon 46 loppupuolelle. Mulla pentukuume hipoo jo isoja lukemia... Saas nähdä, kuinka mun käy, kun pennut näkee päivänvalon!

Anonymous said...

Juu tarkkaan on seurattu teidän blogista Toron isyyttä =)

Mulla kanssa pentukuume aika korkealla. Mutta täytyy vielä vähän aikaa odottaa sellaista sopivaa hetkeä. Ehkä sitten keväällä/kesällä...

Anonymous said...

Voihan pumpuli! Siis nuo meän-pennutkin ovat sitten tosiaan aikuisiässä! Ja Jami siis TOSI-mieskin. Mie muuten tulen sitten Voittajaan, joten saiskos sitten vaikka teitäkin tavata?
Onnea Hideho´s-kenneliin ja toivotaan pienokaisia:)

Anonymous said...

Juu ehdottomasti treffataan voittajan aikaan. Onks sulla koiria tulossa kehään?

Täytyy kattoo et miten ton Jamin kanssa, mutta jos ei kehään asti päätä niin tullaan hengailemaan Pasilan seudulle kuitenkin.

Anonymous said...

Onnea Jamin ja morsiamen yhteisyrityselle ja toivotaan terveitä bortsupallukoita syntyväksi!

Terveisiä Aulangolta ja Hämeenlinnasta (la 11.10.). Huomenna 12.10. sit toiset leveysasteet, koirat kotona odottelevat Kreetan-tuliaisia (mammalla jo vähän ikävä...) :-D