Thursday, June 5, 2008

Taas agitettiin

Eka kerta ku ollaan treenattu kolme kertaa viikossa. Nyt Jami saakin ansaitun viikonloppuvapaan ja sitten sunnuntaina juhlitaan niitä kaksvuotissynttäreitäkin.

Tehtiin samaa rataa kuin maanantaina ja tiistaina. Tällä kertaa rimat oli minikorkeudella ja siitähän ne vaikeudet alkoikin. Vauhti kasvoi niin kovaksi, etten millään ehtinyt ohjaamaan pussille ja magneettina kepit ja putki vetivät puoleensa. Pitkillä miehen jaloilla ehti juoksemaan, mutta naisten jalat eivät tänään riittäneet Jampan vauhtiin.

Ei voi muuta sanoo, ku että onneks se on medi! Jamin vanha pentuaikainen kaveri Kallekin oli treenaamassa bortsuremmissä. Voi sitä pusuttelun määrää, kun pääsivät toistensa luo ennen kotiinlähtöä. Treenien jälkeen otettiin vielä paikkamakuu. Aika hyvä, lyhyellä välimatkalla, mutta pysyi vaikka häiriöö oli. Ollaan nyt rakennettu noita muiden koirien kanssa paikkamakuita tosi lyhyellä matkalla ja mitään ahdistuksia ei ole tullut. Kotipihalla sitten yksin on pidempiä makuita ja mä oon melkein aina piilossa.

No comments: