Lauantaina Jami kävi ottamassa vyöhyketerapiaa selkäjumitukseen. Mitään vakavaa ei ilmennyt, mutta oikeassa olkapäässä oli jotain kipuja (johtuu taannoisesta keinuun törmäyksestä?) ja vasen lanne jumittunut hieman ilmeisesti oikeaa puolta varoessa. Jami näytti nauttivan terapiasta, silmät kiinni rentoutuneena, mutta Jamin mielestä niitä kipeitä kohtia ei olisi tarttenut hoitaa ollenkaan. Näissä kohdin ilmeni pientä rimpuilua. Lähinnä Jamin juttuja hoidettiin takajalkojen pisteiden kautta. Hoidon jälkeen Jami on ollut ehkä hieman eloisampi ja kantaa häntää ainakin paremmin. Otamme viikon päästä toisen session ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.
Lauantai-iltapäivä vietettiin Myyrmäki-hallissa agilityn maajoukkuekarsintameiningeissä. Päälimmäisenä meillä oli kasvattaja Lenan tapaaminen. Jami sai vähän karvojen siistimistä heti ulkona ja meikäläinen miinusta saksitusta etuosasta (ei saksita enää, heh). Myös hallissa oleilu teki Jamille hyvää, kun me ollaan niin vähän noissa isommissa hallitapahtumissa muutenkin käyty. Oli tosi kiva nähdä Lenaa ja juttua riitti vaikka kuinka. Saatiin Jamin kanssa myös hirmusti kaikkia hyviä vinkkejä elämään =) Lena oli tyytyväinen Jamin olemukseen, sekä ulkoiseen että sisäiseen. Jamikin oli tyytyväinen kasvattajansa näkemiseen ja pusutteli Lenaa kovasti, niin kovasti että kasvattaja puraisi vahingossa kasvattia kieleen =D Mutta Jami ei sitä tainnut edes huomata. (Sori Lena, oli pakko jakaa tää, kun harva omistajakaan on purrut koiraansa kieleen, hi hii.)
Tänään sitten taas ahkeroitiin agilityn parissa. Ja aika tuskaista oli taas. Aloitettiin kasiputkella (eli kaksi putkea taivutettu ja meikä keskellä). Jamin mielestä kahden putken välillä juoksentelu oli ihanaa, heti kun meikä saatiin tajuamaan ettei tartte pyöriä itse ympyrää. Ja kun homma alkoi rullata, niin Jamihan juoksi haltioissaan putkien välillä. Olin tosi ylpeä. Sitten palattiin taas maanpinnalle pidemmällä radalla: kaksi aitaa, putki, kuusi aitaa kaaressa, putki, kaksi aitaa ja pussi. Mulla tökkii edelleen esteelle lähettäminen, ja kun mulla tökkii niin eihän siitä Jaminkaan kannalta mitään tule. Onneksi Jami on kyllä fiksu ja yrittää mun huonoista merkeistä huolimatta päätellä mitä on kyseessä. Eli selviydyttiin loppuun asti.
Jami on siitä kiitollinen ohjattava, ettei se hermosto mun virheisiin ja tekee koko sydämellään sitä mitä ollaan tekemässä eikä haahuile pitkin kenttää. Tiina (meidän kouluttaja) näytti Jamilla taas esimerkkiä useampaankin kertaan. Tosin näppärä borderi livahtaa kyllä kokeneemmastakin kädestä nopeasti pussiin vahingossa =D Mutta se on kai hyvä, kun osaa itsenäisesti edetä esteelle. Pakko on vaan taas olla ylpeä siite pienestä, joka nyt ansaitusti nukkuu sohvalla selällään pää tyynyllä.
2 comments:
Nyt siis se on julkisuudessakin, että mie purin Jamia..., vähän on tullut kyllä sitä harrasteltua, oli mullekin eka kerta...Kova on pojan hermorakenne, kun ei ollut moksiskaan:) Ensi kerralla, kun Jami pussaa kokonaisvaltaisesti, pidän suuni alusta asti kiinni;)
Sulla tuo agilitytreeni kuulostaa niin järjestelmälliseltä, että täytyy jo kyllä kehua kovasti kouluttajaakin teidän lisäksi!
Lähinnä mä aluksi pelästyin että Jami puri sua kieleen, onneksi ei näin.
Meijän agilityssä ei vielä taida olla kehumista kauheesti =)mutta kovasti yritetään hyvässä koulutuksessa.
Post a Comment