Tuesday, June 26, 2007

Tokoilu

Mainio tokoiluilta, kun taitaa porukka olla jo enimmäkseen lomailemassa, eli kentällä oli tosi vähän jengiä. Jamikin oli aika mallikkaasti, kun häiriö oli vähäistä. Tehtiin aika paljon ilman hihnaa, kontaktia, seisomaan pysäyttämisiä, seuraamisen käännökset, seuraamista, paikkaistumista ja luoksetuloa.

Saatiin taas sikahyviä vinkkejä. Seuraamisessa Jamin jääminen onkin, yllättäen, aika paljon mun vika. Täytyy opetella kattoon ja käveleen ite suoraan =) Seisomaan pysäityksiä aletaan kokeilemaan kotona lelua heittäen. Paikkaistumassa Jami oli tosi taitavasti ja luoksetulossa sillä ei ole ennenkään ollut mitään epäröintiä. Ja irti ollessaan pysyy kyllä tosi kivasti hollilla heti kun häiriötaso pysyy alhaisena.

Hankin eilen pari uutta vinkua, kun agilityssa on toiminut hyvin. Tosi kiva juttu, että löytyi sellaiset, jotka pysyvät Jamin käsittelyssä ehjinä ja ovat Jamille kovin mieleisiä (ne taitaa olla jotain pehmeää lateksia). Kun Jamia palkkaa kentällä vingulla, tulee katsojille kyllä show koko rahan edestä. Jamin lelupalkkaus on sangen railakasta menoa vauhditettuna erilaisilla syöksyillä, hypyillä, heitoilla, ravistuksilla ja tietenkin kova rähinä päällä.

No comments: