Kävästiin Jamin kanssa Hämeenlinnassa ihan ekstemporee reissulla mätsärissä kahdestaan hakemassa vielä vähän varmuutta ja kokemusta kehästä. Iltapäiväksi oli sovittu trimmi siihen matkan varrelle ja meillä oli aamulla energinen ja kaunis olo =)
Sijoittuminen tuli ihan yllätyksenä! Jamista tuli punaisten pentujen neljäs! Tällä kertaa ihan ansioituneella käytöksellä kehässä. Tuo kehän laidalla käyttäytyminen on kyllä aika moista räksytystä ja ärtsyilyä. Se taitaa mennä nuoren uroksen käyttäytyminen -piikkiin. Luokassa oli ihan kiva määrä koiria, joten pärjättiin tosi mukavasti ottaen huomioon, että Jami näytti aamulla karvatassuineen aika pyryharakalta, heh.
Päivä oli ihanan aurinkoinen ja mätsärin jälkeen istuttiin reilu tunti Hämeenlinnassa rannalla piknikillä. Jamilla oli lihapullan paloja ja mulla vettä eväänä. Jami tutki palkintopussia (kaikenlaisia nameja ja vinku) ja oleiltiin ja nautiskeltiin vaan meidän yhteisymmärryksestä. Kaksin Jamin kanssa on niin mukavaa, kun sen ei tartte esittää kovaa poikaa ympäristölle.
Myös trimmi meni hyvin ja nopeasti. Jami on ensi viikonloppua ajatellen tosi pehmeäsä karvassa, mutta sille ei nyt voi mitään. Lähinnä siistittiin tänään tassut ja maha ja ääriviivat. Trimmin jälkeen Jami pääsi vielä haukkumaan lampaita =)
2 comments:
Voiiii, siellä Hämeenlinnassa onkin oikein kivoja puistoja istuskelua varten! Meidän suosikkipaikka on Linnan kupeessa! Ehkäpä ensi kesänä sinne suuntaamme lomaileen, viime reissu (Nakkila-case) oli turhan pikainen. Isosysteri½ -Ronjalta terkkuja Jamille!
Ilmoitelkaapa ihmeessä kesällä jos täälläpäin reissaatte. Me Jamin kanssa pyrähdetään tästä nopeasti Hämeenlinnaan sitten treffaamaan!
Jami kiittää terveisistä =)
Post a Comment