Tuesday, December 12, 2006

Töitä ja tuttuja

Autoiltiin Jamin kanssa tänään oikein kunnolla. Ensin käytiin Lepaalla ja sitten Hämeenlinnaan. Jami pääsi myös toimistolle (maastotakkiinsa naamioituneena). Selkeästi on poju rauhoittunut noissa ihmisten kohtaamis -tilanteissa vaikka onkin vielä kovin innokas.

Koirakohtaamisiakin harjoiteltiin tänään vähän erilaisten koirien kanssa. Jami on tottunut pelkästään avoimiin ja leikkiviin koiriin, mutta tänään käytiin kyläilemässä hieman varautuneemman belgian paimenkoiran (uros, 5 kk) luona. Paikalla oli myös Jamin vanha tuttu Tuisku, myöskin belkkari, joka tulee Jamin kanssa toimeen.

Nuorempi Poke-koira kyllä piti Jamin aika tiukasti vartioinnissa ja varoitti vähänkin nopeista liikkeistä. Jami oli aluksi vähän pihalla, että mitä tää tällainen on ettei muka leikitä ja heti ollaan niskassa urisemassa, jos vähän juoksee. Nopeasti Jami kyllä ystävällisenä ja alistuvana poikana tajusi tilanteen ja otti rauhallisesti. Muutaman kerran juoksi mun jalkoihin turvaan, mutta muuten toimi ihan iloisena, joskin varovaisena.

Meidän Jamppa on niin fiksu ja tilanteen tasalla oleva :D
Mutta tosi kiva, että päästiin tapaamaan vähän erilaisia koiria kuin joihin ollaan totuttu.

No comments: