Wednesday, June 16, 2010

Ylävireinen tokokisa Janakkalassa

Tokoiltiin eilen Jamin kanssa toinen ykköstulos avoimessa luokassa. Pisteitä kertyi 171 ja sijoitus 2. Ei ollut todellakaan parasta Jamia näytillä. Paikkamakuun onnistuminen ilahdutti ohjaajaa niin paljon, ettei koirakaan meinannut enää pysyä lapasessa ollenkaan. Aika taisteluksi menivät yksilölöliikkeet. Jami oli sellasessa vireessä, että oma-aloitteisuutta ja vauhtia oli hiukka liikaa hallittavaksi =D

Paikkamakuu 9
Pahaa teki, mutta pysyi. Piste meni levottomuudesta ja siitä, että näytti koko ajan siltä et nousee.

Seuraaminen 7,5
Jami oli ihan kuutamolla, ihme et saatiin ees tän verran pisteitä. Sinkos käskystä eteenpäin ennen ku ehdin askeltakaan ottaa ja tais hakee agilityesteitä katseella. Jouduin antamaan yhden lisäkäskynkin, kun meinas lähtee ihan omille teilleen.

Maahanmeno seuraamisesta 8,5
Ei varmaan kauheen näyttävä seuraaminen.

Luoksetulo 9
Pysähty loistavasti käsimerkillä. Tää on ainoita, mihin mul on selkee virittely liikkeen alussa. Piste meni, mistäpä muustakaan, ku iloloikasta perusasentoon tulossa.

Seisominen seuraamisesta 8
Jaa-a, taas varmaan löysää seuraamista, en tiä olisko ottanu sit askeleita.

Noutaminen 8,5
Hehe, kapulan käsittely rajua. Meinas ottaa kapulan jo liikkurin kädestä, kapulaa pois vietäessä jouduin pitään pannasta kii =D

Kauko-ohjaus 10
Tässä oli hyvä vire ja tarkkaavaisuus. Liikkuri vieressä vähän ihmetytti, mut ei haitannu.

Estehyppy 7
Jami luuli, et kyseessä on hyppysarja tai sit se etti kapulaa. Hyppäs hyvin, mut ei kääntyny istumaan ja jäi seisomaan väärään suuntaan. Aika räväkällä käskyllä istui, ja paluu sujui.

Kokonaisvaikutus 8
Aika rikkonaista ja keskittymätöntä menoa tällä kertaa. Joutu tekeen tosissaan töitä, et sai pideltyä homman kasassa.

Palkintolelun ja ruoan Jami lahjotti Jekulle. Jekku onkin viettänyt ainoon koiran elämää ja taitaa tälläkin hetkellä olla mökkeilemässä. Jamin kanssa käytiin agitreeneissä ja taas oli radalla tulta ja tappuraa. Vitsit, et se tekee harkoissa täydelliset kontaktit. Ei oo kysymys siitä ettei osattais, mut kisoissa ei oo kyl nähty. Lauantaina toivottavasti nähdään. Perjantaiaamuna varmaan viel lyhyt hupsuttelutreeni. Ja pitäskö sit ottaa noi voittajan liikkeet jossain vaiheessa kanssa ihan oikeesti työn alle.

7 comments:

Lena said...

Mie täällä luen iho kanalihalla, te olette hieno pari, eihän siitä pääse mihinkään! Onnea!
Eihän tuo paskempi tulos ollut;)

Paula said...

Kiitos =)Ihan selkee ykköstulos juu, mutta parhaimmillaan pystyttäis parempaanki. Mieluummin kuitenki näin, että koiralla on iloa menossa mukana ja osallistuu aktiivisesti.

Maija said...

Onneksi olkoon! Pian on Jamilla uusi tunnus nimensä edessä :-)

Anonymous said...

Iso käsi täältä Oulusta! Great work dudes!

Virve said...

Vau, paljon onnea! Hienot pisteet saitte, ei näy vaikeudet ainakaan niistä! Ja erikoisonnittelut paikallamakuusta, nimimerkillä kokemusta on ;-)

-minna. said...

Onnea onnea vielä tätäkin kautta, ja vielä ihan tosi hyvillä pisteillä! Seuraavaa kisaa vaan kehiin ja koularia hakemaan! Ja sitten voivoi =)

Se paikkis oli kyllä niin jännää seurattavaa sieltä kehän laidalta, että meinasin purra sormen poikki! Mä kovasti mielessäni tsemppasin Jamia kestämään! Ja kestihän se, hurraa, työvoitto teille!!!

Paula said...

Kiitos kiitos =)

Kyllähän täs varmaan täytyy kattoo seuraavaa kisaa ja treenaminenki kiinnostaa taas enemmän. Meinas olla vähän motivaation puutetta syksyn kisojen paikkamakuiden (lue: istumisten) jälkeen.