Thursday, July 3, 2008

Lomailuja

Ensimmäisen lomapäivän saldoon voidaan laskea talviturkin heitto (mä, ei Jami). Muutama puuhelmikorukin syntyi, ehkä syntyy muutama koru vielä tällä lomalla toivottavasti. Ja nam, grillattiin leivitettyä halloumia rukolasalaattiin. Lomalukemisto tuli postissa. Pari graafisen alan kirjaa ja Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi.

Uudesta kirjasta inspiroituneena tehtiin tänään vähän ruutua pitkästä aikaa. Muutama lähetys ruutuun lelulle ja sitten merkkaamalla ruutu (taputtamalla) ja palkkana heitetty lelu. Toimi yllättävän hyvin taas, kun ei olla pitkään aikaan tehty.

Jamikin ottaa lomailun tosissaan. Sehän ei aamulla nouse ylös ennen klo 10:tä, ellei ole hyvää syytä. Treenien suhteen meillä on ajatuksena treenata jonkin aikaa vähän vähemmän. Ja silloin kun treenataan, tehdään se koko sydämellä.

Kotikone lähti myös lomalle. Hyvä syy siivoilla vähän työpöytää, kun ei voi surffailla. Toivottavasti kuitenkin saadaan kone kuntoon ensi viikolla. Siihen asti täytyy surffailla muualla.

No comments: